Tue kylää 

- liity jäseneksi

- tue kannatusjäsenenä

-ilmoittaudu vapaaehtoiseksi

Valkolan kylä ry

Valkolan koulu lopetti toimintansa kunnan päätöksellä vuonna 2024.

Koulun puolesta taisteltiin pitkään adresseilla ja yhteistoiminnalla mutta kunta oli päätöksensä tehnyt ja niin koulu päätettiin sulkea. Valkolan kylän lapset kuljetetaan nykyään Kuusaaseen kouluun.

Koulun lopettamispäätöksen jälkeen Valkolan kyläläiset päättivät ehdottaa kunnalle että kylä ostaa koulun kylätaloksi. Kunta oli myötämielinen asialle. Kyläläiset tarjosivat euro per vuosi koulusta (118 euroa) ja sillä summalla koulu vaihtoi omistajaa. Omistajanvaihdoksen myötä Valkolan koulu muuttui Valkolan kylätaloksi.

Valkolan kyläyhdistys ry. sekä Valkolan nuorisoseura ry. purettiin ja näiden tilalle perustettiin uusi yhdistys: Valkolan kylä ry.

Valkolan kylä ry. jatkaa kyläyhdistyksen ja nuorisoseuran vanhoja tapahtumia ja toimintoja, suunnittelee & toteuttaa paljon uutta toimintaa sekä hallinnoi uutta kylätaloa. 

Valkolan kylä ry on perustettu kevällä 2024. 

Perustava kokous pidettiin Valkolan nuorisoseurantalolla 6.6.2024

Toiminta

Valkolan kylä ry toimii pääasiassa vapaaehtoisvoimin pääpaikkanaan Valkolan kylätalo.

Kylätalolla on tarkoitus järjestää toimintoja & tapahtumia kylälle ja kyläläisille sekä myös kaikille muille kiinnostuneille. 

Kylätalolla järjestetään samoja kerhoja ja tapahtumia kuin aiemmin muissa yhdistyksissä on järjestetty (mm. puuhaillat, pizzalauantai, jne) sekä paljon muuta ja lisäksi suunnitteilla on myös paljon uutta toimintaa.